Aluekeskusohjelma
Aluekeskusohjelman tavoitteena on erikokoisten kaupunkiseutujen kehittyminen vahvoiksi aluekeskuksiksi. Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Ohjelma perustuu eri ministeriöiden, valtion aluehallintoviranomaisten, maakuntien liittojen ja kuntien keskinäiseen kumppanuuteen ja yhteistyöhön.
![]()
Varkauden talousalueen aluekeskusohjelma
Varkauden talousalueen aluekeskusohjelma on yksi 35 alueesta, joilla aluekeskusohjelmaa Suomessa toteutetaan. Aluekeskusohjelmaa toteutetaan vuoden 2009 loppuun asti. Valtio osoittaa aluekeskusohjelmatyöhön perusrahoitusta. Ohjelmatyön kunnat maksavat 50 %:n omarahoitusosuuden perusrahoituksen vastineeksi.
Varkauden talousalueeseen kuuluu viisi kuntaa kahdesta eri maakunnasta: Varkaus ja Leppävirta, jotka maakuntajaon mukaan kuuluvat Pohjois-Savoon sekä Pieksämäen, Heinäveden, Joroisten ja Rantasalmen kunnat, jotka sijaitsevat Etelä-Savon maakunnassa. Rantasalmi kuuluu Savonlinnan aluekeskukseen, mutta tekee myös yhteistyötä Varkauden aluekeskuksen kanssa.
Tavoitteena elinvoimaisuuden vahvistaminen
Aluekeskusohjelman tavoitteena on aluekeskusten vahvuuksien, erikoistumisen ja yhteistyön kehittäminen kaikki maakunnat kattavan aluekeskusverkoston vahvistamiseksi. Aluekeskusohjelma keskittyy kaupunkiseutujen elinvoiman ja kilpailukyvyn vahvistamiseen sekä sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. Ohjelmakauden painopisteet ovat:
· elinkeino- ja erikoistumisstrategioiden yrityslähtöinen kehittäminen ja toimeenpano
· osaamisperustan vahvistaminen erityisesti kaupunkiseudun erikoistumisaloilla
· vetovoimaisten toiminta- ja innovaatioympäristöjen kehittäminen
· innovaatiotoiminnan uusien toimintamallien synnyttäminen
· julkisen ja yksityisen sektorin sekä eri hallinnontasojen kumppanuus.
Näiden painopisteiden toteuttamiseksi AKO-alueet mm. kehittävät innovaatiojärjestelmiä ja osaamista, parantavat oppilaitosten, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä ja verkostoja, tukevat yrittäjyyttä kehittämällä yritysten toimintaympäristöjä ja yrittäjyyskasvatuksella, vahvistavat klustereita, luovat uusia tuote- ja palvelukonsepteja sekä liiketoimintamahdollisuuksia, edesauttavat yritysten ja osaavan työvoiman sijoittautumista alueelle sekä parantavat kulttuurin ja elinkeinoelämän vuorovaikutusta.
Ohjelman menestyksellinen toteutus edellyttää kehittämisen strategisuutta, toimintamallien uudistamista sekä yhteistyön ja verkostojen johtamista.
35 kaupunkiseutua eri puolilla Suomea
Aluekeskukset muodostuvat pääosin toiminnallisesti yhtenäisistä, työssäkäyntiin, asumiseen sekä palvelujen tuottamiseen ja kysyntään perustuvista kaupunkiseuduista. Ohjelmakaudella 2007-2010 jatkaa 35 kaupunkiseutua aluekeskusohjelman toteuttamista.
KOKO (koheesio- ja kilpailukyky) -ohjelma korvaa vuoden 2010 alusta aluekeskusohjelman ohjelmaperustaisen aluekehitystyön välineenä. KOKO-ohjelman hakuaika on 31.5.2009 mennessä.
Kysy lisää
Ohjelmajohtaja Jouko Laitinen
Wredenkatu 2
78250 VARKAUS
040-7202401
etunimi.sukunimi@walakky.fi

